Tulossa vanhaksi?

Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että alkaisi tulla vanhaksi musaharrastukseen liittyen. Tämä on alkanut käydä ilmi sekä kitaransoitossa, että levyjen kuuntelemisen suhteen. Tuntuu että elän musassa jonkin sortin murroksen aikaa. Kun aloitin kitaransoiton, kaikkien arvostamieni kitaristien soitto perustui oikeastaan vain äärimmäiseen nopeuteen (Yngwie yms.). Kun alkoi ymmärtää asiasta jotain, alkoi ihannointi kohdistua äärimmäisen hienon tekniikan omaaviin soittajiin (Petrucci, Vai, Satriani...). Nyt alkaa näyttää ettei sekään enää innosta, vaan tilalle on tullut hienon soundin omaavat ns. old school kitaristit. Etunenässä David Gilmour, Mark Knopfler ja kumppanit.

Sama ilmiö on tapahtunut myös musassa jota kuuntelen. Yhä vähemmän tuntuu olevan kiinnostusta uusia metallilevyjä kohtaan ja aina vain harvemmin kyseisen tyylisuunnan edustajat tuntuvat eksymään levysoittimeeni. Sen sijaan tilalle on tullut vanhoja klassikoita. Viime aikoina puhki ovat alkaneet kulua mm. Pink Floydin Ummagumma ja The Who:n Who´s next? Muutakin vastaavaa on alkanut pyöriä. Esimerkiksi olen taas löytänyt vanhat 70-luvun suomiprogepläjäykset, Wigwamit, Tasavallan presidentit ja kumppanit. Ei sillä etteivätkö ne ennen olisi pyörineet, mutta jotenkin se "sahaaminen" on ollut aina se ykkösjuttu. Tietenkään unohtamatta lyhyttä mutta intensiivistä grungekautta 90-luvun alussa

Sinäänsä asiassa ei ole mitään pahaa, pelottaa vaan että mihin tässä ollaan menossa. Toivottavasti nyt ei ainakaan Marita Taavitsaiseen.

Tokai Loverock LS-75

Tuli hommailtua itselle Les Paul himoon Tokain japanilaisvalmisteinen Love Rock kitara mallia LS-75. Alunperin oli tarkoitus ostaa se "aito" Gibson, mutta jotenkin nuo Japanianihmeet miellyttivät kouria enemmän. Ja tietysti myös kukkaroa. Löytyi käytettynä hintaan 400€. Jos sitä nyt vertaa Jenkkiesikuvaansa on Tokai köykäisempi, kirkasäänisempi ja ainakin omasta mielestä mukavampi soittaa. Toki jos joku nyt haluaa nimenomaan Gibsonin niin kannattaa ostaa se. Jos taas on halua löytää laadukas Les Paulin tyylinen soitin voin lämpimästi suositella Tokaita.

Tokain miinuspuolena täytyy kuitenkin hiukan heikompilaatuiset osat. Näin ollen marssinkin oitis soitinliikkeeseen ja tilailin sieltä uusia osia noiden heikkolaatuisempien tilalle. Mikeiksi vaihtui Seymour Duncanin 59´ setti. Ymmärtääkseni jonkinlainen Duncanin näkemys Gibsonin Burstbuckereista, Eli hiukan sellainen Jimmy Page tyylinen soundi oli haussa. Sähköt vaihdettiin samalla siten, että volumepotikat vaihdettiin nostettaviin ja näin saatiin mahdolliseksi puolitukset kumpaankin mikkiin. Tallapala vaihdettiin Gotohiin ja cirittimet Schallerin lukollisiin kiertimiin. Lisäksi kaulasta hiottiin päälimmäinen lakkakerros pois, jotta pinta muuttui nihkeästä kiiltävästä liukkaaksi mataksi.

Kaiken kaikkiaan ei voi olla muuta kuin tyytyväinen ja kitara tuntuu nyt todellakin omalta.